26/6/2025

Lauri Gran siirtyi mainostoimisto SEK:ltä luotsaamaan Liwligin luovaa tiimiä

Kesän kynnyksellä pitkän linjan markkinointiviestinnän ammattilainen Lauri Gran siirtyi LIWLIG Finlandin luovaksi johtajaksi. Aiemmin SEK:llä, TBWA:lla ja Milttonilla vaikuttanut Gran tuo mukanaan vahvan taustan brändien rakentamisesta, strategisesta suunnittelusta ja vaikuttavien konseptien kehittämisestä. Nyt hän haluaa hyödyntää osaamistaan uusista lähtökohdista – tapahtumien ja kohtaamisten parissa.

"Halusin katsoa asioita toisesta kulmasta. Mainonnalta viedään koko ajan aikaa ja tilaa pois – mainokset lyhenevät, ihmiset skippaavat, feedi juoksee. Samaan aikaan kohtaamisille annetaan aikaa: niihin tullaan ja niihin pysähdytään. Se kertoo jotain siitä, missä vaikuttavuus tänä päivänä tapahtuu,” Gran pohtii.

Sama muutos näkyy yhä useamman yrityksen markkinointivalinnoissa.

"Yhä useampi brändi suuntaa panostuksiaan kohtaamisiin – ei vain siksi, että ne tuntuvat hyvältä, vaan siksi että niillä on aito vaikutus. Ihmiset muistavat sen, mitä he ovat itse kokeneet," Gran jatkaa.

Granilla on kokemusta myös tapahtumatuotantoa lähellä olevista bränditeoista, stunteista ja elämyksellisistä tempauksista. Liwligillä hänen tehtävänsä on vahvistaa yhtiön luovia kyvykkyyksiä ja kehittää asiakkaille ratkaisuja, joissa yhdistyvät strateginen ajattelu, tarinankerronta ja vaikuttavat elämykset.

"Liwligissä on valtavasti potentiaalia ja aitoa tekemisen intoa. Tämä porukka osaa tuottaa maailmankin mittakaavassa merkittäviä tapahtumia – ja nyt haluamme nostaa luovan ajattelun aivan uudelle tasolle." Gran sanoo.

LIWLIG Finlandin toimitusjohtaja Mikael Castrén on innoissaan vahvistuksesta:

"Lauri tuo Liwligiin juuri sitä tulevaisuuteen katsovaa ajattelua ja rohkeaa luovaa johtamista, jota asiakkaamme odottavat ja ansaitsevat. Hänellä on kyky kiteyttää olennainen – ja ohjata tiimiä rakentamaan ideoista vaikuttavia kokemuksia."

"On todella hienoa saada Lauri osaksi LIWLIG-yhteisöä. Hän täydentää loistavasti tiimiämme ja tulee varmasti jättämään oman jälkensä siihen, miltä suomalainen ja kansainvälinen tapahtumasisältö tulevaisuudessa näyttää. Lauri toimii myös osana LIWLIG Finlandin johtoryhmää ja tuo sitä kautta näkemystään koko organisaatioon."

Gran on ollut mukana Liwligillä nyt vajaat kaksi kuukautta ja on jo ehtinyt sukeltaa syvälle sekä asiakastyöhön että luovan tiimin arkeen.

"On ollut valtavan inspiroivaa päästä osaksi tätä porukkaa. Tampereen suurinta filosofia lainaten, mennään eteenpäin." Gran summaa.

Lisätiedot ja yhteydenotot: 

Mikael Castrén, CEO LIWLIG Finland +358 50 358 1818 mikael.castren@liwlig.fi

LIWLIG jatkaa kasvuaan Pohjoismaissa

7/1/2026

Pohjoismaiden johtava tapahtumatoimisto LIWLIG Group laajenee Tanskassa hankkimalla Nordic Event ApS tapahtumatoimiston. Yritysosto vahvistaa Liwligin asemaa Pohjoismaiden johtavana tapahtumatoimistona.

Tapahtumateollisuus sai uuden hallituksen - Liwligin Maria Sahlstedt mukana

16/12/2025

Tapahtumateollisuus sai uuden, alaa vahvasti edustavan hallituksen - Liwligin Public Affairs & Clients Director Maria Sahlstedt mukana

LIWLIG Finland uudisti organisaationsa

14/12/2025

LIWLIG Finland uudisti organisaationsa – vahvempi asiakaslähtöisyys ja ketteryys vauhdittavat kasvua

Liwligin perustajasta Timo Aallosta tapahtumaneuvos – Arvonimi myönnettiin ensimmäistä kertaa

1/12/2025

Liwligin perustajasta Timo Aallosta tapahtumaneuvos – Arvonimi myönnettiin ensimmäistä kertaa

Lauri Gran siirtyi mainostoimisto SEK:ltä luotsaamaan Liwligin luovaa tiimiä

26/6/2025

Lauri Gran siirtyi mainostoimisto SEK:ltä luotsaamaan Liwligin luovaa tiimiä.

Yritystapahtumat rakentavat kasvua ja elinvoimaisuutta koko suomalaiselle elinkeinoelämälle

24/6/2025

Suomalaiset yritykset ja brändit käyttävät tapahtumia kasvun ja erottumisen työkaluna niin kotimaassa kuin maailmalla.

LIWLIG - POHJOISMAINEN TAPAHTUMAMARKKINOINTITOIMISTO // SUOMI - RUOTSI - NORJA - TANSKA - GLOBAALI